Ämmäbändi isolla kirkolla

Nyrkkitappelu & Kerosiini @ Bar Loose 28.10.2016

 

Tamperelainen punk rock bändi Nyrkkitappelu oli saapunut Helsingin Bar Looseen lokakuun viimeisenä perjantaina. Lämppärinä toimi Helsinkiläinen kaljanjuontirock bändi Kerosiini.

Vailla yhdeksän paikan päälle. Loosen yläkerrassa oli selvästi liikenteessä työporukoita pitkäksi venyneellä after workilla. Muistaakseni samassa paikassa kalja maksoi reilut puoli vuotta sitten vitosen, nyt kuusi euroa. Näillä mennään.

Kerosiinia eli lentopetrolia käytetään lentokoneiden polttoaineena. Lentokoneen polttoaineelta nimensä napannut Kerosiini ei ollut ennestään tuttu millään tavalla. Kotona tuli kuunneltua ennakkoon bändin soundcloudissa olevaa materiaalia. Ratsialta kuulostaa aika vahvasti. Facebookin mukaan vuonna 2015 perustettu bändi on tehnyt seitsemän keikkaa ennen tätä iltaa.

Bändi aloitti puoli kymmenen maissa. Karkean arvioni mukaan soittajat olivat iältään noin 18-24-vuotiaita. Kerosiiniä Suonissa niminen kappale rokkas parhaiten. Oli mielenkiintoista nähdä nuoruuden innolla soittava bändi, jolla on useampi kelvollinen kappale jotka jää mieleen heti ensi kuuntelemalla. Tarttuvia kitarasooloja. Toivon mukaan saavat joskus levyn tehtyä. 

Kerosiini

 

Väliajalla röökiä ja lisää kaljaa.

2010 Tampereella perustetussa Nyrkkitappelussa yhdistyy Iggy & Stooges, The Dead Boys ja Popeda. Bändi sai jonkin verran radiosoittoa 2012 julkaistun EP:n kappaleilla Tyttöjen farkut & Voi pyhä äiti nyt mennään. Keväällä kolmannen albuminsa Mitä sais olla? julkaissut bändi on keikkaillut viimeisimmät vuodet ahkerasti ympäri Suomen klubeja ja on esiintynyt mm. Ilosaarirockissa ja Provinssissa(Ex-Provinssirock). Bändillä on muun muassa sen nimisiä kappaleita kuin Tekis mieli ryöstää Siwa, Rikas läski sika & Pamputa mua kumisella pampulla.

Bändi astuu lavalle. Hyvin oli porukkaa saapunut paikalla ja eturivissä oli tyttöjä. Joku keesipää yritti kiivetä lavalle heti alussa, mutta hänet tönäistiin takaisin kuolevaisten seuraan. Ei välispiikkejä, vaan Ramones tyyliin kaikki biisit yhteen putkeen. Laulaja Horo Hepe jaksoi liikkua energisesti ympäri pientä esiintymislavaa ja keikan loppupuolella hän kävi yleisön joukossa mikkeineen ja päästi yleisönkin laulamaan mikkiinsä. Yleisö tuntui tuntevan kappaleet ja lauloi mukana.

Nyrkkitappelu

 

Silkkaa rock`n rollia. Yksi tämän hetken kovimpia suomalaisia livebändiä, joka kuulostaa varsinkin nousuhumalassa hyvälle. Kuitenkin on hankala kuvitella että tämä bändi kasvaisi niin isoksi että möisi joskus Tavastian ennakkoon loppuun. Itseäni ei kyllä haittaa jos tämä bändi jää ikuiseksi pikku klubien bändiksi, pienten piirien suosikikisi, jota on kiva käydä kerran vuoteen jollakin klubilla katsomassa. 

Metrolla Sörkkään, viimeinen sammutti valot noin 24.00.

 

 

Artikkelikuva : Stupido Records

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *