Jaya The Cat – Hello Hangover in Helsinki

Jaya the Cat – Hello Hangover

On The Rocks Helsinki 15.8.2018

 

Pitkän kuumaan kesän jo viilentyessä Bostonissa 1998 perustettu, nykyään Amsterdamissa päämajaansa pitävä ska reggae punk -bändi Jaya The Cat oli saapunut Suomen kiertueelle, joka alkoi Helsingistä ja jatkui Tampereen ja Jyväskylän kautta Kuopioon.

Tutustuin itse bändiin alun perin brittiläisen musiikkilehti Vive Le Rockin kautta vuonna 2012, kun siinä oli juttua silloin tuoreen New International Sound of Hedonism -levyn tiimoilta. Levy avasi korviani ska punkin suuntaan, joka oli aiemmin ollut mielenkiintoinen lähinnä(ainoastaan) Rancidin osalta.

Livenä bändin olen nähnyt aiemmin kaksi kertaa. 2013 se sattui olemaan Prahassa samaan aikaan kuin siellä itse vierailin. Tuosta keikasta jäi lähinnä mieleen suomalaiselle halpa kalja ja nihkeä tsekkiläisyleisö, joka ei turhia irrotellut.

2014 pääsiäisenä bändi oli viimeksi Suomen kiertueella ja silloin kiertue starttasi edesmenneestä Club Libertestä. Ennen keikkaa ei ollut oikein mitään käsitystä minkälainen jengi tästä bändistä Suomessa diggaa ja silloin selvisi, että bändin fanit ovat Suomessakin aika pitkälti punkrock porukkaa, jotka viihtyvät myös Anal Thunderin ja vastaavien bändien keikoilla.

 

New Shirt & Old Shirt

Pitemmän aikaa vesivahingon takia suljettuna olleen On The Rocksin alakertaan oli tehty uudistuksia remontin yhteydessä. Tupakkakoppi on hävinnyt ja lavan paikka on siirtynyt sinne missä ennen oli taka baaritiski.

Paikalle oli saapunut keskiviikko illasta huolimatta reilut pari sataa henkeä, joka kertoo siitä että bändillä on jonkinlaista suosiota myös Perä-Pohjolassa.

Liian kallista kaljaa, pullosta nautituna euron halvempaa.

 

 

Iloinen ja känniin houkutteleva ska punk keikka starttasi viimeisimmän levyn Wine Stained Futonilla. Viimeistään kolmantena tulleena Hello Hangover räjäytti yleisön joraamaan loputtomaan hurmioon. En malttanut kesken keikan käydä uutta kaljaa, kun oli niin kova meininki. En kyllä tosin tunnistanut kaikkia kappaleita entuudestaan, but whatever kun meno on kova. Encorena kuultiin viimeisimmän levyn hitti Sweet Eurotrash ja lopuksi tutulla “Nannaa-naa-naana-naanaa” alkava Here Come the Drums klassikko. Paita hiessä oli hyvä mennä pihalle vilvoittelemaan.

Helvetin kova keikka joka menee elämäni keikat top 25:een aika heittämällä.

Kävellen Kallioon, Hakaniemen Mäkin kautta himaan, kello oli noin 2.30 kun viimeinen sammutti valot ihan saatanan kännissä.

 

 

Viimeisimmän levyn levyarvioon pääset TÄSTÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *