Levynurkka vol 3 – Valoa ja pimeyttä

 

Levyarvioissa Metallica, System of Hate, Pintandwefall, Sanktio ja Dropkick Murphys

 

 

Metallica – Hardwired….to Self-Destruct

 

Lou Reedin kanssa yhteistyönä tehdyn Lulu fiaskon jälkeen eivät omat odotukset olleet kovin korkealla uuden levyn suhteen.

Levy alkaa muutamalla nopeammalla Enter Sandmanin kertosäettä muistuttavalla rallilla, sitten meno lässähtää ensimmäisen kerran kolmos biisin ylipitkällä ja liian yksinkertaisella introlla, jota ei edes muka nerokas kitarasoolokaan pelasta. Nelosbiisi Moth in The Flamessa on levyn tarttuvimmat kitaroinnit ja muutenkin tämä on levyn kovin biisi.

Junnausta ilman ideaa Lemmylle omistettuun Murder Oneen asti. Jo ennen kuin albumi ilmestyi, bändi kertoi median välityksellä, että levyllä on edesmenneelle Motörhead legendalle omistettu kappale. Eli kappaleesta tehtiin tabu, jota ei voi haukkua kun Lemmy on legenda, jo ennen kuin kukaan ulkopuolinen oli sitä kuullut. Itse kappale kuulostaa lyriikoiden osalta lähinnä 15-vuotiaan fanin tekemältä. Levyn ylivoimaisesti heikoin kappale.

Viimeisestä kappaleesta tulee sentään hetkittäin mieleen bändin 80-luvun materiaali, mutta ei mikään tuleva klassikko tämäkään.

Parempi kuin odotin ja parempi kuin Death Magnetic, mutta silti tylsä levy.

 

Kenelle: Metallican faneille ja Radio Rockin kuuntelijoille

Tilanteeseen: Tämän nyt vain joutuu kuuntelemaan jos on yhtään ollut joskus tästä bändistä kiinnostunut

Arvosana: 

 

System of Hate – Unhallowed Ground

 

En muista mitä albumia olisi viimeksi pitänyt kuunnella ensi kuulemisen jälkeen useamman kerran peräkkäin putkeen, sillä tätä piti. Iso-Britannian Barnsleysta kotoisin oleva bändi soittaa synkkää ja tylyä maailmanlopun punk rockia. Vahvasti tulee mieleen Killing Joke. Laulajan persoonallisen ilkeän äänen lisäksi goottimaiset urut tekevät bändin soundista omaperäisen. Kappaleet kertovat muun muassa vihasta, sodasta ja pelosta. Yhdeksästä biisistä parhaiden edukseen erottuvat kylpylämaailmaan sijoittuva Sanatoria ja lopun ajasta kertova Antichrist. Menevä kokonaisuus ilman turhia löysäilyjä, joka kuulostaa mielenkiintoselta vielä 20 kuuntelukerran jälkeen.

Kenelle: Killing Joken tai vastaavan musiikin ystäville.

Tilanteeseen: Ennen nukkumaan menoa kynttilän valossa kuunneltavaa musiikkia

Arvosana: 

 

 

Pintandwefall – Red And Blue Baby

 

Neljän nuoren neitokaisen vuonna 2006 Vantaan Vaskivuoren lukion bändimaratonia varten perustetun yhtyeen piti hajota ensimmäisen keikkansa jälkeen musiikillisiin erimielisyyksiin, mutta julkaisi nyt viidennen albuminsa.

Vuonna 2007 julkaistulla debyytillään Pintit oli nuori ja nerokas lukiolainen, joka rämisteli garage rock soundeilla. Toisella levyllä luova ja nokkela parikymppinen, joka teki tarttuvia indie rock biisejä. Kolmannella ja neljännellä levyllään itseään etsivä yli-ikäinen teini, jonka pitää kokeilla musikaalisesti kaikenlaista. Ja tällä viidennellä levyllä siitä on tullut elämänkokemusta omaava nuori aikuinen.

Useamman kuuntelukerran vaativa levy avautuu hiljalleen. Avausraita Come to Restissä tiivistyy melkein se kaikki mikä bändin musiikissa hienoa. Tarttuvat melodiat löytyy myös menevästä Seasimularosta ja Never Get Upista. Ode to Natalien introsta tulee mieleen vahvasti mieleen Nirvana. Yoursin lopun kirkumisen olisi kyllä saanut jättää kappaleesta pois.

Bändiä ei kyllä missään nimessä voi syyttää kaupallistumisesta, kuten yleensä monella yli kymmenen vuotta kasassa olleella ja/tai viisi levyä julkaisseella bändillä on tapana.

Vaikka tältä albumilta puuttuu kahden ensimmäisen levyn taikuus, niin siitä huolimatta se saa loppujen lopuksi hymyn kasvoille kuin keväinen aurinko.

Kenelle: Radio Helsingin kuuntelijoille

Tilanteeseen: Aurinkoinen iltapäivä

Arvosana: 

 

Sanktio – All In

 

Imatralla vuonna 1996 perustetun suomirokkipunkkia soittavan bändin seitsemäs levy.

Viime vuosituhannen lopussa Kråklund Recordsille kaksi levyä levyttänyt orkesteri piti melkein koko nolkyt-luvun taukoa ja palasi uuden levyn myötä vuonna 2010, jonka jälkeen All In on viides levy kuuteen vuoteen.

Avausraidan Kadut kutsuu lisäksi levyn punkeinpia kappaleita on elämäänsä pettynyt ja kipua tarvitseva Tuskaa. Video biisi Ei Paikkaa Auringossa kertoo “rakkaudesta” lähiöön. Suomirock hengessä mennään Musta Sieluni, Yksin ja Olemassa kappaleissa. Lyyrikallisesti levyn vahvin, ensimmäinen säkeistö naisen kanssa duettona laulettu, Huulet  olisi kelvollinen radioiden soittolistoille.

Pelosta, vihasta ja tyhjästä someraivosta kertoava Mitä Vittua herättää lyyrikoillaan “Mut me ollaan itse oman hulluutemme uhreja” ajatuksia. Levyn kovin ralli on kuitenkin itseään etsivistä ihmisistä kertova Tuulen Huuhtoma Perse.

Kappaleista jää ensikuulemalla hyvin kertosäkeet mieleen. Ei ole yritetty väkisin keksiä liian hienoja lyyrikallisia ilmaisuja. Musikaalisesti ei mitään sen kummempaa, sitähän se punkki on. Hyvä levy, joka ei tule koskaan löytämään kuuliakuntaansa.

Kenelle: 90-luvun valtavirta suomipunk faneille.

Tilanteeseen: Kun tuuli huuhtoo sun persettä pakkassäässä ja kelaat aivot jäässä, et kuka sä oikeen oot

Arvosana: 

 

Dropkick Murphys – 11 Short Stories of Pain and Glory

 

Perinteisestä Irlantilaista kansanmusiikkia ja punkrockia yhdistävän Dropkick Murphysin yhdeksäs studio levy. Paljon vettä virrannut Bostonin satamassa vuoden 1996 jälkeen jolloin bändi on perustettu. Elämän katkuiset kappaleet ovat hurmanneet muutkin kuin Irlantilaista syntyperää olevat ihmiset.

Bändin uran alkupään levyihin verrattuna, suoraviivaiset punkrock kappaleet ovat vähentyneet ja tilalle on tullut hidastempoisempia tarttuvia melodioita sisältävät ja sing along kertosäkeillä varustetut kappaleet. Parhaiden levyltä erottuvat edukseen juuristaan ylpeä oleva Blood ja elämän huonoista hetkistä ylös nousemisesta kertova Paying My Way.

Alunperin vuonna 1945 musikaalia varten tehty You`ll Never Walk Alone coveri on kaikille jalkapalloa seuraaville tuttu Liverpool FC fanien itselleen omima tunnuslaulu. Ihan kelvollinen, mutta kun teeveen välityksellä nähnyt ja kuullut sen kun Anfield Road laulaa saman kappaleen täydellä sydämellä, niin ei tämä coveri nyt oikein toiminut.

Aiemmin bändi on onnistunut yksittäisissä kappaleissa, mutta edellisiltä levyiltä on löytynyt liikaa liian samanlaisia tylsiä kappaleita. Tämän bändin paras levy tähän asti.

Kenelle: Työväenluokalle

Tilanteeseen: After Work

Arvosana: 

 

 

 

 

Arvosteluasteikot 1-6 jossa 1 on heikoin ja 6 korkein. Kaikki levyt löytyy Spotifystä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *